Turvallisuusasiakirja

Vakuutusyhtiöt ovat luokitelleet koiravaljakkourheilun melonnan ja monen muun urheilulajin ohella ns. vaaralliseksi lajiksi. Näitä vaarallisiakin lajeja voidaan kuitenkin harrastaa turvallisesti, kun toimitaan järkevästi. Yrityksessämme tehdään jatkuvaa riskianalyysiä ja pohditaan keinoja riskien hallitsemiseksi. Yrityksellämme on myös asiakkaille avoin turvallisuusasiakirja. Kutakin tapahtumaa varten laaditaan sen lisäksi erillinen turvallisuus- ja pelastussuunnitelma, joka pyydettäessä esitetään tilaajalle tilauksen vahvistuksen yhteydessä.

Vakuutukset

Yrityksellämme on normaali lakisääteinen toiminnanvastuuvakuutus, joka on voimassa tapahtuman ajan. Lisäksi asiakkaamme on vakuutettu vapaaehtoisella ryhmätapaturmavakuutuksella.

Kuinka suunnittelen turvallisen uran rekikoira-ajelua varten?

Ura rekikoira-ajelua varten voidaan suunnitella vaikkapa pellolle tai järven jäälle. Isommalla koiravaljakolla on voimaa ja vauhtia varsin paljon, joten seuraavat asiat tulee pitää mielessä:
  • lunta tulee olla riittävästi, jäisellä kelillä koiravaljakkoajelua ei voi järjestää
  • uralla ei saa olla tienylityksiä (jos on, niin niiden tulee olla vartioituja)
  • uralla ei saa olla syvien ojien ylityksiä
  • järven jäällä liikuttaessa tulee etukäteen varmistua jään paksuudesta
  • pelto ei saa olla syvään kynnetty
  • uralla ei saa olla tiukkoja mutkia (yli 45°)
  • uralla ei saa olla jyrkkiä ylä- tai alamäkiä
  • mutkakohdissa ei saa olla puita, ulkotulia tms. esteitä kummallakaan puolella uraa

Koiravaljakon vauhtii hiipuu nopeasti umpihangessa raskaassa lastissa. Niinpä uraa tulisi lanata muutamia kertoja moottorikelkalla jo etukäteen niin hyvissä ajoin, että ura ehtii kovettua.

Koiravaljakkoajelua varten tarvitaan aina maanomistajan lupa ryhmäajelutusten yhteydessä. Jokamiehenoikeuksin ei voi toisen maalla järjestää yleisötapahtumaa, ei myöskään liikkua jälkiä jättäen.


Copyright © 1994−2010